Asiakkaamme Door-Team Oy on ovi-, portti- ja aitajärjestelmiin sekä näiden automatisointiin erikoistunut yritys, jonka asiakaskunta kattaa teollisuusyritykset, rakennusliikkeet, taloyhtiöt sekä
Laituriasiantuntija -projekti lähti asiakkaan eli Laakson Laitureiden toiveesta kasvattaa jälleenmyyjiensä google-näkyvyyttä ja yhtenäistää näiden ulkoista näkyvyyttä. Laituriasiantuntija on siis Laakson
JiPS ja Suurkuva ovat parhaimmillaan persoonallisissa, kokonaisvaltaisissa ja tulokseen tähtäävissä projekteissa – hyvänä esimerkkinä tällaisesta juuri valmistuneet Javaskon LEAN -toimintataulut.
JiPS sai tiedon, että jäsenhakemuksemme Teknologiateollisuus Ry:lle on hyväksytty, tarkemmin sanottuna olemme nyt osa Satakunnan Teknologiateollisuus Ry:tä. Olemme hieman poikkeuksellinen
Suurkuvan konekantaa on päivitetty Mutoh Valuejet 1324 tulostimella. Uusi tulostin kykenee tulostamaan teippiä, pressua, paperia sekä kangasta. Materiaalivalikoima on aikalailla
Lehtosen Konepajan verkkopalvelut uudistuivat taas hieman, kun uusi verkkosivusto julkaistiin 22.1. Tuore sivusto on taas askeleen verran modernimpi ja käyttäjäystävällisempi
JiPS sai yhteydenoton tovi sitten metallintyöstökoneiden myyntiin suuntautuneelta Contos Oy:lta – yritys kaipasi uutta grafiikkaa ja apua suunnitteluun. Palaverin yhteenvetona
JiPS:n vuokraisäntä ja yhteistyökumppani Marko Mikkola on ostanut Hotelli Ellivuoren kiinteistön tontteineen hotellin konkurssipesältä. Hotellin nimi vaihtuu Vuorihotelliksi ja käytännön
Mäkelä Alu Oy on alumiiniprofiileihin keskittynyt perheyritys, jolla on yli 70-vuotinen historia metalliteollisuudessa. JiPS tutustui kyseiseen yritykseen General Finland kontaktien
JiPS sai kutsun Meconet Oy:n Vantaan tehtaalle, jossa kokoontui General Finland Osuuskunnan hallitus. Puheenjohtajana toimi Meconet Oy:n hallituksen puheenjohtaja Timo
Järjestyksessään kymmenes maatalouden ammattilaisille suunnattu kone-, laite- ja tarvikenäyttely KoneAgria pidettiin Jyväskylän Paviljongissa 8. – 11.10.2014. Ennakkolaskelmien mukaan näyttelyvieraita oli
Alihankinta -messujen viimeinen päivä torstai 18.9 on juuri käynnistynyt, vielä ehtii vierailemaan vuoden tärkeimmässä messutapahtumassa! JiPS vietti kaksi päivää messuilla
OTD 2014 Offshore Technology Days 14.-16.10.2014 Bergen, Norja Norjan suurin vuosittainen öljy-, kaasu- ja energiaosaajien messutapahtuma OTD 2014 kerää kokoon
Uusin internet-lapsi pääsi vapauteen pitkän työstöajan jälkeen, kun General Finlandin sivusto julkaistiin elokuun lopussa. Sivuston työstäminen poikkesi normaalista, koska asiakkaana
Perinteisesti JiPS ja Suurkuva ovat olleet mukana Alihankinta-messuilla toteuttajan roolissa ja perinnettä jatketaan myös vuonna 2014: Lehtosen Konepaja ja uutena
JiPS ja Suurkuva taitavat jotain, mitä harvassa paikassa osataan. Meidän alan asiakkailla on monesti vähän erilaisia messutarpeita: messuosastoille halutaan tuoda
Lehtosen Konepajan pihapiiri laajeni, kun viereinen vanha asuinrakennus otettiin varastokäyttöön ja liitettiin osaksi teollisuusaluetta. Rakennus maalattiin ja fiksattiin vastaamaan Lehtosen
Alvarin Metalli on JiPS:n tuorein asiakkuus; tälle Karvialla toimivalle konepajalle on tarkoitus tehdä kokonaispaketti aina logon modernisoinnista messuosastoon ja www-sivustoon.
Loma-asuntomessut järjestetään Kalajoella 23.6.-6.7.2014. Aurinkohiekkojen messualueelle toteutuu 28 rakennusta neljään erityyppiseen kortteliin. Yhteensä noin 10 hehtaarin messualueella on edustettuina sekä